Markkinoinnin sveitsiläinen linkkuveitsi
Markkinoinnin moniottelijana ja viihdetaiteilijana työhöni kuuluu monenlaista. Olet saattanut nähdä minut televisiossa tai lehden sivuilla, mutta ennen kaikkea olen yrittäjä, jonka erityisosaamista on kaikki viestintään ja markkinointiin liittyvä. Itse asiassa koulutukseltani olen monimediajournalisti (Turku AMK), eli kirjoittaminen, radiotyö ja TV-esiintymiset ovat tuttua juttua.
Lisäksi liiketoimintaani kuuluvat vaikuttajakampanjat Instagramissa sekä erilaiset juonto- ja puhujakeikat. Televisiossa olen Sohvaperunoiden (2015–2018, comeback 10v.–juhlakaudella 2025) ja Selviytyjät Suomen (2019) jälkeen esiintynyt harvakseltaan, mutta musiikkia pyrin tekemään aktiivisesti Aaveratsastajat-yhtyeessä.

Tärkeintä elämässä
Tärkeintä elämässäni ovat perhe, ystävät, musiikki ja urheilu (erityisesti jalkapallo sekä golf). Rakastan myös hyvää ruokaa, eläimiä (kotona vipeltää kääpiömäyräkoira Matti ja joskus myös pikkuveljensä Teppo), luontoa, design-huonekaluja, taidetta ja kulttuuria sanan kaikissa erilaisissa merkityksissä.
Myös kestävä muoti ja persoonallisuuden esiintuominen ovat itselleni merkityksellisiä asioita: yksi tärkeimmistä asioista työelämässä ja ylipäätään elämässä on mielestäni se, että jokainen saa olla oma itsensä ja juuri sellainen kuin haluaa olla.

Tahoja, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä













